keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Vieraskynä: Suvi Mårdh

Harjoittelussa Lohjan Matkailussa



Uutta opittavaa


Olen kolmannen vuoden matkailualan opiskelija. Aloitin Lohjan Matkailupalvelukeskuksessa 7.1.2015. Kolme kuukautta täällä ovat menneet nopeasti ja vielä olisi noin kaksi kuukautta jäljellä. Olen oppinut paljon uutta, mistä on varmasti paljon hyötyä tulevaisuudessakin. Olen tutustunut matkailutoimiston tehtäviin sekä matkailun sähköiseen markkinointiin. Olen oppinut tekemään varauksia mm. Tytyrin kaivosmuseoon, kassan käyttöä, muokkaamaan ja lisäämään erilaisia asioita kotisivuille, kuvien muokkaamista ja paljon muutakin.

Tavallinen työpäiväni koostu siitä, että luen tulevat tapahtumat lehdistä ja lisään ne VisitLohjan tapahtumakalenteriin, yritän myös parhaani mukaan vastailla asiakkaiden kysymyksiin puhelimitse, sähköpostitse kuin myös silloin kun he tulevat suoraan luukulta jotain kysymään.

Työpaikka on pieni ja työntekijöitä minun lisäkseni on kolme. Itse tykkään tämmöisestä pienestä ja viihtyisästä työpaikasta ja mukavista työkavereista. Lempipuuhani täällä Lohjan Matkailupalvelukeskuksessa on esitteiden järjestäminen ja paikalleen laittaminen, sekä asiakkaiden kohtaaminen.



Kohdevierailuja

Olen päässyt pari kertaa mukaan myös aamukahveille. Tykkäsin kovasti käydä Siuntion Kylpylässä aamukahveilla. En ollut ennen käynyt siellä ja aamukahvien jälkeen saimme vielä nähdä huoneita ja kylpyläosaston yms. Aamukahveilla on mukava nähdä kun Lohjan matkailuyritykset tapaavat toisensa ja keskustelevat miten voisivat tehdä toistensa kanssa yhteystyötä jne. Sitä on mukava seurata ja samalla saa tutustua yrityksiin, mistä ei välttämättä itse ole koskaan kuullut.

Minun lempimatkailukohteeni Lohjalla on Alitalon omenaviinitila. Pienenä kävin siellä monta kertaa kesässä perheeni kanssa, joko veneillen tai autolla hurauttaen. Erityisesti minua tässä matkailukohteessa viehättää rauhallinen maaseutu sekä monet erilaiset kotieläimet.

Harjoitteluni jälkeen valmistun matkailuvirkailijaksi Nummelan Luksian Ammattiopistosta ja jatkan kohti uusia seikkailuja!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti