torstai 23. lokakuuta 2014

Katse kohti Kiinaa - Eli miksi järjestää tutustumisretki kiinalaisille matkanjärjestäjille.

Kohti Lohjaa

Kuvaushetki Aurlahden rannassa

Perjantaina 17.10. lähti pieni retkikunta Espoosta kohti Lohjaa tarkoituksenaan tutustua Lohjaan matkailutarjontaan ja niiden potentiaaliin kiinalaisille matkailijoille. Retkikuntaan kuului kymmenen Pohjoismaissa asuvaa matkanjärjestäjää, ketkä räätälöivät matkoja juuri kiinalaisille kuluttajille.

Matkaan päästiin iloisin mielin. Alkuviikon pelottelut kylmästä ja harmaasta säästä eivät onneksi pitäneet paikkaansa, vaan meillä oli mitä kaunein ja kuulain syysaurinko vastassa. Hyvää tuulta toivotin myös punaposkisten lohjalaisia Lobojen myötä.

Kirkko ja kaunis syyspäivä

Kiertoajelu Lohjan keskustassa


Ensimmäinen etappimme oli Lohjan Harjun päällä, missä Neidonkeitaan vierestä avautuu upea näköala Lohjan keskustan yli Lohjanjärvelle. Valokuvat kun oli otettu ja luonnon läheisyyttä ihmeteltyämme jatkoimme matkaa Lohjan Pyhän Laurin kirkolle, missä saimme kuulla Heikki Hämäläisen sellokonsertin. Sen verran vieraamme pitivät konsertista, että tiedä vaikka joku päivä Heikki saisi konsertti pyynnön Kiinasta.

Gasthaus Lohjan kattaus
Seuraavaksi oli vuorossa pieni kiertoajelu Lohjan keskustassa. Esittelin ryhmälle Lohjan keskustan palveluja ja kuten arvata saattaa kiinalaisten ravintoljen nimet (Kun Ming ja Feng Huang Lou)lausuttuani sain osakseni ystävällistä hymähtelyä. Kiertoajelu päättyi Aurlahden rantaan, josta jatkoimme HotelliLohjaan sekä Gasthaus Lohjan esittelyyn.

Gashaus Lohjassa meillä oli myös luvassa maittava lounas, joka sisälsi mm. Pulled pork, Lime- marinoituja katkarapuja ja Chili-korianteri marinoitua kanaa. Ryhmämme pitivät keskustan hotellejamme viehättävinä, mutta totesivat hotellien olevan liian pieniä heidän ryhmilleen.


Luontoelämyksiä ja suppilovahveroita



Souturetki Lohjanjärvellä
Lohjansaaressa saimme kokea Ravanti Eventsin luontoelämyksen sekä Alitalon Omenaviinitilan viinimaistajaiset. Kun kysyin illallispöydässä, mikä oli vieraista päivän kohokohta, he mainitsivat soutamisen ja sienestämisen. Itsekin koin elämyksen kun kohtasin metsässä kaksi kaunotarta, nimittäin Hermalan metsässä laiduntavat suomalaista karjarotua olevat lehmät. Näitä ”rouvia” ihailivat myös vieraamme, niin että taisi oppaan kertomukset suomalaisesta metsästä jäädä kakkoseksi.

Hermalan laidunmetsä oli hauska kokemus

Ihmettelyä oli kerrakseen myös siinä kuinka voimme vapaasti käydä keräämässä suppilovahveroita ja muita metsänantimia. Tässä välissä onkin kiitettävä ryhmäläisiä, sillä heidän keräämänsä suppilovahverot lahjoitettiin minulle ja niistä tulikin vallan mainio sienilasagne.

Sienessä Hermalan luonnonvaraisessa metsässä

Sauna ja jenkkaa Päiväkummussa


Retkipäivämme päättyi Kylpylähotelli Päiväkumpuun. Siellä Hotellipäällikkö Iina Askonen ihastutti ryhmän esittelemällä Päiväkummun kattavaa palvelua ja saimme myös nauttia täyttävän illallisen mikä sisälsi mm. porolihapullia ja lohta totta kai. Illallisen jälkeen olimme luvanneet vielä tarjota saunakokemuksen, jota koko ryhmä odotti innolla, mutta ennen saunaa yllätysnumerona näytin mieheni kanssa miten tanssitaan perussuomalaista jenkkaa.

Ilta siis päättyi mitä riemukkaimmissa merkeissä ja seuraavana päivänä ryhmä jo jatkoi matkaansa Espooseen. Päivä oli kokonaisuutena onnistunut omasta puolestani, mutta olen ilokseni kuullut, että yhteydenpito on jatkunut retkikohteiden sekä vieraittemme välillä.

Miksi kiinalaiset matkailijat?



Kiinalaiset matkailijaryhmät ovat tärkeä kohderyhmä, sillä tutkimusten mukaan kiinalaiset matkailijat käyttävät eniten rahaa maailmassa. Nyt on myös erinomainen hetki tehdä markkinointiponnistuksia Aasian matkailuvirtojen eteen, sillä MEKin tulevan vuosien panostuksen ovat juurikin aasialaisissamatkailijoissa. Lohja on siis tässä erinomaisessa tilanteessa, sillä olemme pysähdyspiste Helsingin ja Turun välissä. Meillä on tarjota heille eksoottisia luontokokemuksia sekä hengähdystauko keskellä pitkää matkaa.

Lue myös Länsi-Uusimaan ja Ykkös Lohjan toimittajien kokemukset kiinalaisten matkanjärjestäjien retkipäivästä

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille onnistuneesta päivästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti