keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Miks Lohja, Tomi Joutsen?

Miks asun Lohjalla?

Asun Lohjalla, koska en osaa poiskaan muuttaa. Täällä minua pidättelevät ihmiset, ei niinkään paikkakunta. Olen asunut täällä koko elämäni ajan. Lukion jälkeinen koulukin löytyi läheltä eli Kanneljärven opistolta, Hormajärven rannalta. Moni muuttaakin Lohjalta pois juuri opiskeluiden takia. Tämä on suuri menetys, sillä paljon luovaa energiaa ja nuoruuden intoa katoaa samalla hetkellä paikkakunnalta.

Valokuva sinun Lohjasta?


Tässä kuvassa yhdistyy paljon asioita. Kuva on otettu vanhan poliisilaitoksen putkasta, jonka on koristellut muistaakseni joku Kanneljärven opiston taidelinjan opiskelijoista. Tässä poseeraamme Sinisthra-yhtyeemme kanssa, joka koostuu nykyisistä ja entisistä lohjalaisista janttereista. Saimme harjoitella paikallisten bändien kanssa jonkin aikaa vanhan poliisilaitoksen tiloissa, aivan Lohjan keskustassa. Samassa rakennuksessa toimi hetken myös muutama muukin kulttuurialan tekijä. Se oli mukavaa aikaa. Hetkellinen yhteiselo sai paljon aikaan ajatuksia. Kuinka hienoa olisikaan, jos keskustastamme löytyisi matalan kynnyksen kulttuurinen monitoimitalo?


Mitä palvelua erityisesti voi suositella Lohjalta muille, mistä tykkää itse erityisesti?

Neidonkeidasta ja pääkirjastoa voin suositella vilpittömästi. Kyllä keskustasta myös muutama aivan mukava kahvila löytyy.

Mikä Lohjalla on parasta; kesällä, syksyllä, talvella ja keväällä?

Kesällä Lohjalla on parasta tietysti järvi. Sitä ei voi sivuuttaa, niin hallitseva elementti se Lohjalla on. Syksyllä parasta on luonto ylipäätään. Kävelylenkki syksyisessä Liessaressa saa silmät avautumaan kauneudelle. Talvella parasta on monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Jotenkin se korostuu talvella, kun ulkona ei välttämättä viihdy niin hyvin kuin lämpimään aikaan. Harrastusmahdollisuuksia ja -paikkoja on paljon. Jokaiselle varmasti löytyy jotain, jos vain uskaltaa lähteä mukaan. Keväällä parasta Lohjalla on keskusta. Silloin viihdyn siellä itse parhaiten. Ihmiset kuoriutuvat talvihorroksestaan ja kaduilla on mukavaa kihinää.

Liessaaren silta ja Aurlahden uimaranta

Mikä asia Lohjalla kaipaisi pientä viilausta?

Huh-huh, mikä kysymys. Tyypilliseen lohjalaiseen tapaan mielestäni Lohjassa on paljon kehitettävää. En tiedä, mistä oikein aloittaisin. Ehkä se on merkki siitä, että Lohja on kuitenkin aika rakas paikka. Toivoisin, että Lohjan keskusta olisi monin tavoin viihtyisämpi. Samoin Aurlahti lähialueineen voisi olla toimivampi kokonaisuus. Toivoisin, että keskusta täyttyisi pienistä sympaattisista liikkeistä, eikä hengettömistä ostoskeskuksista. Isoille keskuksille löytyy tilaa varmaan muualtakin kuin ydinkeskustasta. Myös tapahtumia voisi olla lisää ympäri vuoden. Ihmisestä se toiminta kuitenkin aina lähtee, joten kyllä tässä itsekin voi peiliin vilkaista aktiivisuuden suhteen.

Mikä tavallisena arkipäivänä on parasta?

Parasta on se, että kaikki palvelut on suht lähellä, ainakin näin ojamolaisena. Myös bussiliikenne Helsinkiin toimii mielestäni ihan mukavasti.

Missä minut voi joskus nähdä Lohjalla, varmin bongauspaikka, eli siis missä tykkään käydä?

Kesällä tulee vietettyä paljon aikaa Aurlahdessa lasten kanssa. Jos vain ilmat salivat, niin olen siellä lähes päivittäin. Myös lohjan kahviloissa tulee käytyä aina silloin tällöin.  

Yön paras syke löytyy?

Eiköhän se löydy nakkikioskilta.

Paras ruokapaikka?

En osaa nimetä parasta ruokapaikkaa. Ei täällä ainakaan nälkää joudu näkemään. Jos kebab maistuu, niin Lohja ei ainakaan jätä kylmäksi.

Kaupungin kaunein maisema?

Kyllä Liesaaren silta on aika kaunis ajoittain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti